Yritys

Mikä on Prolive?

 Luotettava kumppani sinun kanssasi.

PROLIVE OY sai alkuunsa vuonna 2013 Espoossa päätoimialana remonttityöt yrityksen nykyisen toimitusjohtajan toimesta, jolla on takana monivuotinen kokemus alalta.

Alkuvaiheessa palvelu painottui pääasiassa ikkuna- ja oviasennukseen, johon kuului mm. viimeistely-, listoitus- ja pellitystyötä. Noin puolen vuoden kuuluessa toimintaamme laajentui muihin remonttipalveluihin tarjotaksemme asiakkaalle kokonaisvaltaista remonttipalvelua.

Toimintaperiaatteenamme on käydä jatkuvasti koulutuksissa ja seminaareissa pysyäksemme ”ajan hermolla” ja tarjotaksemme asiakkaalle entistä laadukkaampaa palvelua. Esimerkiksi vuonna 2015 Prolive osallistui useampaan Tikkurilan koulutukseen ja Kiilto Oy:n märkätilakoulutukseen. Kehitämme toimintamme jatkuvasti, jotta pystymme yhä tehokkaammin täyttämään asiakkaan tarpeita. Onnistunut lopputulos on meille tärkeä, sen takia toteutamme kaikkia remonttitöitä täydellä tyytyväisyystakuulla. Parasta työssämme on nähdä tyytyväinen asiakas ja ammattitaidolla suoritettu remonttityö.

Toteutamme työt kohtuullisella hinnalla ja monivuotisen kokemuksen tuomalla ammattitaidolla!

Yhdessä voimme toteuttaa unelmienne remontin!

Palvelemme Teitä pääasiassa pääkaupunkiseudulla. Tarvittaessa myös muualla.

 PROLIVE OY.

 

Miksi valita
Meidät?

  • 01Kokemus ja ammattitaitoOnnistunut lopputulosSuoritamme kaikki työt laadukkaasti vuosien kokemuksella ja ammattitaidolla.
    Taustalla myös alan koulutusta.
  • 02Kohtuullinen hintaSäästä remonttikustannuksissaAutamme Teitä säästämään sekä aikaa että rahaa. Tarjoamme kaikkia palveluitamme kohtuuhinnalla. Ota yhteyttä ja säästä remonttikustannuksissa!
  • 03Kokonaisvaltaista remonttipalveluaPienestä remonttitöistä suuriin projekteihiinMeiltä löytyvät melkein kaikki kodin remontit. Tutustu palveluvalikoimaamme! Kaikki palvelumme sisältävät täyden tyytyväisyystakuun. Palvelemme sekä yksityisiä että yrityksiä. 

Pienet ja isot projektit RÄÄTÄLÖIDÄÄN yksityiskohtaisesti

Plan 2 (2)

Jokainen työkohde vaatii suunnittelua

Jokainen asiakas on meille tärkeä, sen takia tarjoamme räätälöityjä palveluita asiakkaiden tarpeita, toiveita ja mahdollisuuksia huomioon ottaen. Kartoitamme yhdessä asiakkaan tarpeet ja autamme parhaan ratkaisun löytämisessä.

Yhteyshenkilö

Prolive Oy:n toimitusjohtaja Denis Tsvankin

Prolive Oy sai alkuunsa remonttialan ammattilaisen Denis Tsvankinin toimesta. Nuorella yrittäjällä oli selkeä visio tulevasta yrityksestä ja aito kiinnostus alaa kohtaan.

”Yritystä perustettaessa alan työkokemusta oli takana noin kymmenisen vuotta. Pyrkimys kehittää omaa ammattitaitoa antoi minulle mahdollisuuden tuoda omaa osaamista ja kokemusta markkinoille. Vietämme paljon aikaa sisätiloissa, sen takia niiden viihtyvyys on tärkeä. Remontin avulla voi luoda mukavan tunnelman ja hyvän fiiliksen.”